Mustatorvisienipastaa

"Sinun seurassa sitä oppii tykkäämään kaikista oudoista ruuista, mitä ei oo ikinä ennen maistanutkaan!"

 

Aloitin tämän ruuan valmistamisen jo eilen illalla. Siinähän ne yöunet meinas mennä, kun vesi kielellä haaveilin mustatorvisienten ihanan vivahteikkaasta mausta.

 

Löysin elokuun loppupuolella hyvän mustatorvisienipaikan ja saalista kertyikin reilut 5 litraa. Sienten kuivaaminen tuntui fiksulta säilömisratkaisulta, sillä tiesin lähteväni reissaamaan ja kuivattuna sienet kulkevat kätevästi paperipussissa mukana. Kuivasin sienet melko isokokoisina, jolloin niiden käyttö on monipuolisempaa, koska halutessani voin aina pienentään sieniä.

Laitoin ennen kauppaan menoa sienet likoamaan pieneen vesimäärään. 

Kaupasta mukaan tarttui pieni punainen paprika, tuoretta inkivääriä, kermaa, täysjyväpastaa ja kuivattua timjamia. Ennestään minulla oli sienten lisäksi sipulia, valkosipulia ja mausteita. 

Kotiin tultuani hienonsin paprikan, sipulin, 2 valkosipulin kynttä ja pienen palan inkivääriä. Nostin lionneet sienet pannulle kuumenemaan, säästin liotusveden kastiketta varten. Kääntelin sieniä pannulla, kunnes ylimääräinen vesi oli haihtunut. Lisäsin pannulle hienonnetut paprikat, sipulit ja inkiväärin, sekä pari ruokalusikallista voita. Kun sipulit olivat hieman kuullottuneet lisäsin sopivasti vehnäjauhoja. Sekoitin jauhot hyvin rasvan joukkoon ja lisäsin sienten liotusveden pannulle. Joukkoon vielä pari desiä kermaa ja lopuksi epämääräinen maustamisoperaatio suolalla, pippureilla ja timjamilla.

 

Mainittakoon tässä, että kastikkeen tekemisen ohella keitin pastan melkein kypsäksi. Siivilöin keitinveden pois pastan joukosta ja lisäsin pastan valmiin kastikkeen joukkoon, missä se sai kypsyä loppuun muutaman minuutin ajan. Oli hyvää, suosittelen!

 

 

 

Metsän antimia.

Aamulla teki hirmuisesti mieli nokkoskeittoa. Tai ehkä pikemminkin haikailin pinaattikeiton perään, mutta ajattelin kokeilla nokkoskeiton valmistamista, onhan se miltei samanlaista kuin pinaattikeitto.

Suunnaksi siis ne vihuliaat nokkospuskat! Ennen nokkosten lehtien keräämistä, kävin metsässä etsimässä marjoja ja sieniä. Löysin orakkaita, jotka olivat tosin hieman liian matosia, jotta olisin huolinut ne mukaani. Kanttarellejä löytyi myös, sellaisia ihan pieniä ja suloisia. Suurin onnenpotku oli, kun löysin mustatorvisieniä kinttupolulta, aivan jalkojeni juuresta! Sattuipa paluumatkalla kohdalle myös yksi tatti. Madoton sellainen, minun onnekseni. Poimin metsästä myös pari desiä mustikoita ja niiden kaveriksi metsämansikoita.

Metsässä, raikkaassa ulkoilmassa, samoileminen saa vatsan kurnimaan. Huuhtelin nokkosen lehdet ja laitoin ne kattilaan veden kera. Kattila kuumalle levylle ja lehtien kiehumista odotellessa puhdistin sienet ja hienonsin ne pieneksi silpuksi. Tässä välissä nokkosen lehdet olivat kiehuneet jo tovin, joten kaadoin keitinveden pois, huuhtelin lehdet kylmällä vedellä ja hienonsin ne. Silppusin myös yhden punakesäsipulin varsineen keittoa varten. Heitin kattilan pohjalle nokareen voita, sekä nokkos- ja sipulisilpun. Lisäsin vajaan ruokalusikallisen vehnäjauhoja suurusteeksi ja kääntelin muodostunutta vihreää mössöä hetkisen ennen veden lisäämistä.

Jätin nokkoskeiton kiehumaan miedolle lämmölle ja jatkoin sienten käsittelyä haihduttamalla niistä enimmät nesteet pois kuumalla pannulla. Pilkoin sienten kaveriksi sipulin, pari valkosipulia ja chilin puolikkaan ja lisäsin seoksen joukkoon nokareen voita. Aijjai, mikä tuoksu!

Lisäsin pannulle myös 200g jauhelihaa ja kidneypapuja, pari hyppysellistä suolaa, sopivasti pippurisekoitusta ja ruokalusikallinen paprika-tuorejuustoa. Sammutin levyn ja jätin jauheliha-sienimössön maustumaan. Valmistin nokkoskeiton loppuun lisäämällä kermaa ja maustamalla keiton suolalla.

Nokkoskeitto oli juuri niin hyvää, kuin ajattelinkin sen olevan. Sipuli oli myöskin oiva lisä keittoon, toisaalta sipuli on aina hyvää. Tätä teen ehdottomasti toistekin.

Jauheliha-sienimössön lisukkeeksi hienonsin tuoretta keräkaalta. Ai ihanuus. Mustatorvisienet maistuivat selvästi kaikkien muiden makujen joukosta, vaikkei niitä ruuassa ollutkaan paljoa. Niitä on ehdottomasti löydettävä lisää!

Jälkiruuaksi söin, mitäpä muutakaan kuin, mustikoita ja metsämansikoita maidon kera.

Eineksistä pupunruokaan.

"Minä en aiemmin tykänny yhtään salaateista, mutta sitten minä tajusin, että mullahan oli ihan vääränlainen kastike niille."

Niinpä niin. Miehet eivät yleensä ole suuria salaatin ystäviä. Muutoinkin kaikki mikä vähääkään haiskahtaa terveelliseltä, jää varmasti syömättä. Mutta osaa nuo miespuoleiset ystävät toisinaan yllättää. Liekö helle sekoittanut tämän useimmiten eineksiä mussuttavan ystäväpoikani pään, kun hän kovaan ääneen ilmoitti töistä tullessaan haluavansa syödä kanasalaattia ruuaksi. Ei siinä muuta voinut kuin kipittää pikapikaa kauppaan salaattitarpeita ostamaan.

Siellä kaupassa me sitten napotettiin vihannesosastolla ja valittiin hyvää salaatinkerää ja kurkkua ja punakesäsipulinippua. Salaattia varten päätimme ostaa myös fetajuustoa. Sitten homma alkoi  riistäytyä käsistä ja mukaan tarttui lohifile ja pari purkkia smetanaa. MMMmmmm.... lohta ja smetanaa, smetanalohta, lohikalaa smetanakastikkeessa...mmmmm...

...ja melkein kassalla: "Ai niin, se pirun broisku siihen salaattiin!"

Kanasalaatista kehkeytyikin vähän runsaampi ateria, mutta se ei haitannut ollenkaan, sillä lohi oli niin hyvää, että melkein kieli meinas tippua suusta. Ruoka oli jälleen kerran hyvin yksinkertaisesti valmistettua. Riisien kiehuessa, kaverini paistoi lohen pannulla. Pinnalle suolaa ja sitruunapippuria ja lopuksi smetana. Itse pilkoin salaattiainekset ja kärvensin kanapaloja paistinpannulla. Ruoka valmistui kädenkäänteessä.

Nam.

Kualjkiäryle jiäkuapissa.

Suattaapi olla kualjkiäryle jiäkuapissa, vuan suattaapi olla, ettei oukkaan.

Puolikas kaalinkerä siellä jääkaapissa ainakin on, toisen puolikkaan käytin mehevään kaalipataan, jonka reseptin suunnittelin lennossa kauppareissun aikana. Kauppaan mennessäni minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä sitä ruuaksi tekisi. Vihannesosastolta nappasin heti alkuunsa koriini valkosipulin ja pari keltasipulia. Ilman sipuleita ruuanlaiton saa unohtaa heti kättelyssä! Keräkaalit näyttivät meheviltä ja mieleni alkoi tehdä hirmuisesti kaalilaatikkoa, sitä kouluruokailun ykkösinhokki ruokaa, jota itse kylläkin pidän suunnattomasti.

Perinteisen kaalilaatikon sijaan, päätin tehdä kuitenkin jotain vähän erilaisempaa kaalihässäkkää, joten tutkiskelin kaupan hyllyjä kaikessa rauhassa ja annoin erilaisten ideoiden ja mielihalujen nousta pintaan. Kauppakassiin kaalin ja sipuleiden seuraksi päätyi vielä punainen chili, jauhelihaa, kidneypapuja, kermaa ja pippurimylly, joka sisälsi musta-, rosé-, valko-, mauste- ja viherpippuria sekä korianteria. Kauppareissu sai kerrassaan mukavan päätöksen, kun kassalla oli tuttu mukava myyjä, jonka kanssa on aina tullut vaihdettua kuulumisia.

Yksinkertaistaminen on mielestäni hienoa, varsinkin keittiössä ja tälläkin kertaa ruoka valmistui kädenkäänteessä. Heitin 200g jauhelihaa ruskistumaan kannelliseen pataan. Hetken jauhelihaa kärvennettyäni heitin perään sipulin, kolme valkosipulinkynttä ja puolikkaan chilin hienonnettuina. Lisäsin joukkoon kidneypapuja ja maustoin jauhelihaseoksen pippurisekoituksella ja suolalla. Lopuksi pataan päätyi puolikas kaali hienonnettuna ja loraus jos toinenkin kermaa. Sekoitus, levy miedolle lämmölle ja kansi kiinni.

Tässä vaiheessa tajusin, ettei minulla ollutkaan mikään hirmuinen nälkä, joten kaalipata sai muhia rauhassa kannen alla. Herkullinen kaalintuoksu herätteli salakavalasti uinuvaa ruokahaluani ja vesi kielellä kömmin vihdoin ja viimein maistelemaan valmistamaani ruokaa.

Kaalipata oli juuri sopivan pehmeän kermaista, hitusen tulista ja erittäin maukasta. Kidneypavut olivat mukava lisä, tosin olisi ollut parempi, jos olisin ostanut chilikastikkeessa olevia noiden suolaliemikidneypapujen sijaan.